Talkootoiminta
Talkootoiminnasta on muodostunut tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Talkoita on järjestetty yhdistyksen alkutaipaleelta aina tähän päivään saakka.
Talkooleirit
Joka kesäiset Pidä Lappi Siistinä ry:n ja Metsähallituksen Luontopalveluiden yhteiset talkooleirit Lapissa kokoavat talkoolaiset yhteen Lapin lumoaviin maisemiin. Tänä vuonna talkooleirit pidetään Itä-Lapissa Sallan kansallispuistossa ja Pohjois-Lapissa perinteikkäässä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Talkooleirit on tarkoitettu Pidä Lappi Siistinä ry:n jäsenille ja jäseneksi voi liittyä nettisivuillamme.
Töitä Lapin luonnon hyväksi on taas ensi kesänä tarjolla Suomen uusimmassa kansallispuistossa – Sallassa. Sallan kansallispuiston satoja vuosia vanhat ikimetsät rotkolaaksoineen luovat leiripäiviin mahtavan ikiaikaisen näyttämön. Talkoolaisille on luvassa pitkostyömaita ja reittien merkkausta eri puolilla kansallispuistoa. Pitkostyömaat keskittyvät Pahakurun kierrokselle sekä Kolmiloukkosen lammen ympäristöön. Töitä tehdään neljänä päivänä noin yhdeksän ja viiden välillä. Työ on fyysistä ja työmaille kuljetaan kimppakyydeillä tai jalan. Poropuisto toimii leirin base campina ja talkoolaiset majoittuvat teltoissa. Leiriläisille järjestetään peseytymis- ja wc-tilat. Metsähallitukselta leirille tulevat töitä ohjaamaan suunnittelija Suvi Kauhanen ja muu kenttätiimi. Perjantai on varattu retkipäiväksi. Talkooleiri järjestetään 25.6.-1.7.2023 ja mukaan mahtuu 20 talkoolaista. Leiripaikat ovat täynnä, mutta voit ilmoittautua varasijalistalle! (päivitetty 14.4.2023)
Legendaarisessa retkeilijöiden paratiisissa eli Urho Kekkosen kansallispuistossa talkoillaan taas perinteiseen tapaan. Tänä vuonna talkootöinä tehdään mm. Pyhä-Nattasen reitin pienimuotoisia kunnostuksia, Palovartijan tuvan penkkien kunnostusta, Luulammen liiteri oikaistaan, Kiilopään huoltotuvan aita pystytetään ja Ivalojoen Kultalan reittiä merkataan. Monenlaista ja kaikille sopivaa hommaa on siis tiedossa. Töitä tehdään neljänä päivänä noin yhdeksän ja viiden välillä. Työ on fyysistä ja työmaille kuljetaan kimppakyydeillä tai jalan. Leirillä on telttamajoitus ja Kiilopään huoltotupa ympäristöineen toimii base campina. Metsähallitukselta leirillä töitä ohjaavat Petri Kulha, Aimo Leppäkangas ja Alexander Kopf. Talkooleiri järjestetään 13.-19.8.2023 ja mukaan mahtuu 12 talkoolaista. Leiripaikat ovat täynnä! (päivitetty 5.4.2023)
Pidä Lappi Siistinä ry:n puolelta leirinvetäjänä toimii Erika Virtanen. Ruokahuollosta vastaavat erinomaiset leirikokit.
Täytä tästä hakulomake talkooleirin varasijalistalle.
Siivoustalkoot
Pyrimme järjestämään siivoustalkoita niin usein kuin mahdollista ja osallistumme muiden siivoustalkoisiin. Meiltä saa lainaan roskapihtejä omia siivoustalkoita tai soolotalkoita varten. Keväällä 2023 osallistumme Rovaniemen perinteisiin siivoustalkoisiin toukokuussa ja Miljoona roskapussia -kampanjaan.
Vieraskasvitalkoot
Järjestämme sidosryhmiemme kanssa yhteistyössä talkoita Lapin haitallisten vieraskasvien torjumiseksi. Tällä hetkellä meillä on meneillään myös hanke ”Länsi-Lapin ja Rovaniemen haitallisten vieraskasvien torjunta.” Hankesivulta löytyy ajankohtaista tietoa vieraskasvitapahtumista.
Päivätalkoot
Päivätalkoita järjestämme pyynnöstä esimerkiksi yritysten tyky-päiviin. Ne voivat olla mitä tahansa ympäristön siistimisestä retkeilyreittien ja taukotupien kunnostukseen ja vieraskasvien hävitykseen.
Haluatko apua talkoiden järjestämisessä tai haluatko meidän järjestävän talkoot tyky-päiville? Ota yhteyttä!