Viitapihlaja-angervo

Viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia), on haitalliseksi vieraskasviksi määritelty kasvullisesti leviävä monivuotinen, ruusukasvien heimoon lukeutuva pystykasvuinen pensas. Kiellettyjä ovat myös viitapihlaja-angervon eri muodot. Lähtöisin se on Siperian keskiosista Japaniin ja Kamtsatkan niemimaalle ulottuvalta alueelta. Suomeen kasvi on tuotu koristekasviksi. Suomessa se kasvaa esimerkiksi metsänreunoilla, joutomailla ja teidenvarsilla.

Tunnistus

Viitapihlaja-angervo on pystyhaarainen pensas, joka kasvaa noin 1-2 metriä korkeaksi. Kasvin lehdet ovat sirolehdykkäiset ja lehdessä on 6-15 paria lehdyköitä lehden ollessa päättöparinen. Puhjetessaan lehdet ovat punertavia ja täyteen mittaan kasvaessaan lehdet ovat vihreitä ja muistuttavat muodoltaan pihlajan lehtiä. Viitapihlaja-angervo kukkii heinä-elokuussa valkoisin huiskukukinnoin, ja kukinnon pituus voi olla jopa 30 cm.

Haitat

Viitapihlaja-angervo leviää maavarsiensa sekä maavarren kappaleiden avulla tehokkaasti. Viitapihlaja-angervo kasvattaa tiheitä ja peittäviä kasvustoja, mikä varjostaa sekä estää muiden kasvien valonsaantia. Tämä vaikuttaa myös negatiivisesti muiden lajien runsauteen kasvupaikalla sekä vähentää luonnon monimuotoisuutta. Kotimaisessa tutkimuksessa muutamien vierasperäisten, ruusukasvien heimoon kuuluvien pensaiden (mm. viitapihlaja-angervo) on havaittu vähentävän sammaleen ja muiden lajien määrää pensaiden alla. Lisäksi on havaittu, että näiden pensaiden alla on enemmän kariketta. Esimerkiksiviitapihlaja-angervon lehdet ja kukat sisältävät myrkyllistä sinihappoa, joka osaltaan hidastaa esimerkiksi lehtien hajoamista.

Torjunta

Viitapihlaja-angervo on haasteellinen kasvi hävittää, mutta sitkeällä torjunnalla mahdollinen. Kasvi voidaan leikata vuosittain maata myöten matalaksi, jonka avulla voidaan hidastaa leviämistä. Pensasta voidaan leikata matalaksi maata myöten 3-4 kertaa kasvukauden aikana, mikä tehostaa kasvin häviämistä. Pensas voidaan myös leikata matalaksi, ja jonka jälkeen se peitetään useamman vuoden ajaksi esimerkiksi paksulla muovilla ja sen ulkopuolelle kasvavat juurivesat revitään tai leikataan matalaksi. Kasvin juurakkoa voidaan myös kaivaa ylös maasta, sillä tämä tehostaa lajin häviämistä. Maa-aineksen käsittelyssä tulee olla erittäin huolellinen, jotta kasvi ei pääse leviämään maavarren paloista, jota maa-aines potentiaalisesti sisältää.

Muista hävittää jäte oikein – se on torjunnan kulmakivi! Vieraskasvijätteen lajitteluohjeistukset voivat vaihdella alueittain ja tarkempaa tietoa saat alueesi jätehuoltoyhtiöltä. ÄLÄ koskaan laita mitään vieraskasvijätettä puutarhajätteeseen!

Lue lisää viitapihlaja-angervosta.

Viitapihlaja-angervo
Viitapihlaja-angervon lehtiä
Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Hyväksymällä evästeet varmistat mm. lomakkeiden toiminnan oikein.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.