Syksyn tapahtumia

Syksyn tapahtumia

Monenlaista tapahtumaa on luvassa syksylle:


Lauantaina 10.9. klo 13-16 olemme mukana Rovaniemellä järjestettävissä Lasten Jutajaisissa https://jutajaiset.nuorisoseurat.fi/lasten-jutajaiset/. Lapset ja mikseivät myös aikuiset pääsevät testaamaan roskien lajittelutietämystään Koskipuistossa. Tervetuloa tutustumaan!


Keskiviikkona 14.9. klo 18-20 meidät löytää Rovaniemeltä Viirinkankaalta. Viirinkankaan koulun piha-alueella on Kodin ja koulun ilta, jossa olemme paikalla. Tapahtuma on tarkoitettu Viirinkankaan koulun ja Väinämöisen päiväkodin lapsille, vanhemmille ja henkilökunnalle.


Syyskuun kolmannella viikolla osallistumme jokavuotiseen Kasit metsään -koululaistapahtumaan Rovaniemellä Tiedekeskus Pilkkeen ulko-oppimisalueella Mottimetsässä. Tapahtumassa kahdeksasluokkalaiset saavat laaja-alaisesti tietoa metsistä monipuolisen toimijajoukon avulla. Tänäkin vuonna Pidä Lappi Siistinä ry:n rastin aiheena on vieraskasvit. Vieraskasvirastimme ideoi oma harjoittelijamme luonto-ohjaaja opiskelija Riikka Redulta.


Jatkamme syksyn aikana myös kouluvierailuja eri puolilla Lappia. Vuorossa on jätteiden lajitteluneuvontaa, vastamainostyöpajaa ja retkietiketin läpikäymistä.


Lokakuun ensimmäisellä viikolla 5.-6.10.2022 olemme etäyhteydellä mukana Jätehuoltopäivillä. Jätehuoltopäivät on vuosittainen suurtapahtuma kiertotalouden ammattilaisille.


Uusimmat uutiset

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Hyväksymällä evästeet varmistat mm. lomakkeiden toiminnan oikein.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.