Ajankohtaista ympäristöasiaa seminaarin täydeltä Kemissä

Ajankohtaista ympäristöasiaa seminaarin täydeltä Kemissä

Pidä Lappi Siistinä ry:n vuotuinen ympäristöseminaari pidetään Kemin LumiLinnassa 13.–14.2.2025. Tapahtuma kokoaa muun muassa kunta- ja oppilaitoshenkilöstöä, kiertotaloustoimijoita, yhteisövaikuttajia ja vastuullisuutta korostavia yrityksiä yhteen keskustelemaan Lapin kestävästä kehityksestä ja luonnosta. Teemana tänä vuonna ovat erityisesti ympäristökeskustelu ja -vaikuttaminen, matkailun jalan- ja kädenjälki sekä kiertotalouden mahdollisuudet.

Pidä Lappi Siistinä ry on järjestänyt vuosittaista ympäristöseminaaria eri puolilla Lappia jo vuodesta 1989 alkaen. Seminaari on suunnattu ympäristö- ja kiertotaloustoimijoille, kansalaisjärjestöille, oppilaitoksille, matkailualan yrityksille sekä kaikille Lapin luonnosta ja ympäristöasioista kiinnostuneille. Viime vuodet tapahtuma on kulkenut Siisteintä ikinä! -nimellä ja mukaan pyritään saamaan lisää keskustelua, luovaa sisältöä sekä lappilaisia tapahtuma- ja yhteisövaikuttajia. Seminaarin tavoitteena on olla ihmisläheinen, inspiroiva ja turvallinen ympäristökeskustelun foorumi Lapissa. 

Ohjelmassa keskustelua – myös keskustelusta

Kemin LumiLinnaan odotetaan 13.–14. helmikuuta 80 osallistujaa kuulemaan ja keskustelemaan kestävyysteemoista, kuten oikeudenmukaisesta vihreästä siirtymästä, yksilön tai yrityksen ilmasto- ja luontoteoista ja kiertotalousinnovaatioista. Seminaarissa isoa osaa näyttelevät myös teemoitetut työpajat, joista yksi kuuluu Lapin energia- ja ilmastostrategian työpajatoimintaan. Tämän session aiheena on keskustelu ympäristökeskustelusta, eli osallistujat pohtivat Erätauko-menetelmän avulla, mitä haasteita pitäisi ratkaista, tai millaisia foorumeita perustaa, jotta julkinen keskustelu olisi Lapissa rakentavaa, eikä rikki repivää.

Monenlaisia näkökulmia vaikuttamiseen yksilöstä teollisuuteen

Puhujina Siisteintä ikinä! -seminaarissa kuullaan muun muassa rovaniemeläistä Protect Our Winters -lähettilästä, kelkkahiihtäjä Sini Pyytä, laajan Ilmastotuuppaus [CLIMATE NUDGE] -hankkeen projektitutkijaa Elisa Saharia, ennallistamisen eri näkökulmia esitteleviä Esa Kumpulaista, joka rakentaa kosteikkoa harrastuksenaan ja Annika Kiiskiä Hiilipörssi Oy:stä, Visit Finlandin matkailun vastuullisuusohjelman päällikköä Liisa Kokkarista ja kestävän matkailun tutkijatohtori Esko Sorakunnasta, Lapecon Aila Kauppilaa, joka kertoo mobiileista ratkaisuista Lapin pitkien välimatkojen jätehuoltoon, Kiertokaaren Antero Kiljusta, joka esittelee uutta arktista avausta maidenvälisen materiaaliliikenteen ja tiedonjaon sujuvoittamiseksi sekä Veli-Matti Marttalaa, joka on Torniosta kansainväliseksi kaivos- ja kiertotalouspalvelujen tarjoajaksi laajentuneen Tapojärvi Oy:n liiketoimintajohtaja. Kumppanikaupunki Kemiä ja lappilaisia kestävyyshankkeita sekä rahoittajia esitellään myös monipuolisesti. Tapahtuman avaa ympäristöministeriön kiertotalouden erityisasiantuntija Eini Lemmelä.        

Kuka saa Kultaisen Luudan käteen?

Seminaarissa julkistetaan myös vuoden 2025 Kultainen Luuta -palkinnon saaja. Pidä Lappi Siistinä ry myöntää Kultainen Luuta -ympäristötekopalkintoa huomionosoituksena henkilölle tai yhteisölle, joka on osoittanut merkittävää tai pitkäjänteistä työtä Lapin ympäristön hyväksi edellisen vuoden aikana. Palkinnon myöntämisellä välitetään positiivista viestiä ja innostetaan eri tahoja yli toimialarajojen siirtymään Lapin ympäristön kannalta suotuisampiin toimintatapoihin. Kultainen Luuta on myönnetty vuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2024 palkinto myönnettiin rovaniemeläiselle Korkalovaaran koulun 4A-luokalle oppilaiden merkittävästä työstä sekä lähiluonnon että mertensuojelun hyväksi. Luokka on muun muassa kerännyt roskia #roskatonrovaniemi-kampanjalla, kerännyt tietoa meriluonnosta ja sen haavoittuvuuksista sekä kerännyt ja lahjoittanut rahaa mertensuojeluun. 

Seminaarin mahdollistavat Kemin kaupunki ja LumiLinna sekä kumppanit Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapeco, Perämeren Jätehuolto Jäkälä, Finncont ja ET-Fuels

Siisteintä ikinä! -seminaari Kemin LumiLinnassa 13.–14.2.2025 

Ohjelma:

13.2. klo 12–20 Puheenvuoroja, keskustelua ja elämyksellisiä työpajoja mm. saunoen tai tulistellen; lounas, kahvit sekä illallinen 

14.2. klo 9–15 Aamujumppa, työpajojen purku, puheenvuoroja, keskustelua; kahvit ja päätöslounas

Linkki käsiohjelmaan 

Uusimmat uutiset

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Hyväksymällä evästeet varmistat mm. lomakkeiden toiminnan oikein.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.